Niinhän se on, että tämä tyttö siirtyy ystävänpäivän aattona lainahöyheniin eli avioituu viimein avokkinsa kanssa. Valmiita tuotteita katsellessani tunsin usein piston sydämessäni: tuon voisin tehdä kyllä itsekin. No, hääpuvun ostin valmiina, se oli ensimmäinen ja suurin myönnytys. Kutsut, plaseerauskortit, pöytäkolmiot ja muut paperit askarreltiin luonnollisesti itse (ei siis yksin, vaan mukavassa porukassa, mutta ei tilattu valmista, tuntuu jotenkin luonnottomalta itselle sellainen). Jotain täytyy kuitenkin olla koko ajan tekeillä, niin tällaista kampetta on tässä blogitauolla syntynyt:

 

Edellisestä postauksesta tuttuja kahvisuodatinruusuja on käytetty niin kaason hiuslaitteessa, sulhasen ja bestmanin vieheissä kuin pikku heittokimpussakin. Keinovalo ei tee näille oikeutta, tuo kahvipaperi ei ole oikeasti noin karkean näköistä:

 

Varsinaista isoa kimppua minulle ei tule ollenkaan. Syitä: pelkään, että valkoiset ruusut muuttuvat pakkasessa ruskeiksi ruusuiksi; pelkään saavani allergiakohtauksen; en halua maksaa seitsemääkymmentä euroa kimpusta, jota en ortodoksisessa seremoniassa kuitenkaan edes PIDÄ! Heittokimppu siis saa kelvata ja koristelin sitten parin kädessä olevat tuohukset teemaan sopivalla tavalla:

Valkoista tulee, joo. Sen lisäksi pitää kuitenkin olla jotain vanhaa (perintösormus), lainattua (korvikset) ja sinistä (ongelma). Väistin ongelman askartelemalla sukkanauhan kuminauhasta, pitsisuikaleesta ja pätkästä vaaleansinistä satiininauhaa (säästin muuten tässäkin melkein sen 15e):

 

Ja sitten vielä pohjimmaiseksi minulle tutumpaa aluetta. Sekä minun että kaason puvut ovat olkaimettomia, joten yläosat oli keksittävä jostain. Päädyimme samanmallisiin mutta eri materiaaleista valmistettuihin hihakaitaleboleroihin (joku ikivanha Novitan ohje). Tunnollisesti aloitin kaason asusteesta. Lankana käytin Sandnesin Alpakkaa, menekki oli ihan himpun verran yli 200g koolle M, puikot 3,5 ja 4. Siis yhtenä pitsikaitaleena hihansuusta toiseen ja saumat kiinni, vähän resoria keskelle jäävään aukkoon ja valmis. Ei paha.

Minulle itselleni on siis puikoilla samanlainen mutta lumivalkoinen Dropsin Safranista. Kolme viikkoa aikaa, kerkee kerkee!