Laskeskelin, että olen puikotellut joululahjoihin tähän mennessä sellaiset 600g lankaa, ja lisää on tulossa. Kuvia tuotoksista ei luonnollisestikaan tipu ennen joulua, mutta jospa päivittelen joulun alla muita kuin joululahjatöitä. Hyvissä ajoin aloitettu joulukalenteri (aloitettiin viime vuonna) on edelleen kesken, muttei niin kesken, etteikö sitä voisi kovalla tahdonvoimalla saada valmiiksi tiistaiaamuun mennessä. Seuraava päivitys koskenee sitä sitten. Täytteet on vielä hankkimatta, ja avokin mukaan se ei ole joulukalenteri eikä mikään jos sieltä ei löydy suklaata.

Meidän taloudessa on viime aikoina kuultu melkoisen monta kertaa lausahdus: "Oota, teen tän kerroksen loppuun"  (aika onnistunut bloginimen valinta, muuten :)). No, eilisiltana avokki sitten vastasi: "Sä taidat rakastaa noita kerroksiasi enemmän kuin minua". Kyllä täällä repeiltiin! x)